Toivo

Pörröinen alle vuoden ikäinen kollipoika Toivo etsii omaa kotia. Toivo asustelee tällä hetkellä sijaiskodissa Lapualla. Sijaiskodissa Toivolla on kissakaveri, mutta he eivät ole ylimpiä ystäviä. Molemmilla on vähän pomottajan luonnetta, joten vuorotellen jahdataan toista ja juostaan alakerrasta yläkertaan. Toivo ei siis välttämättä vaadi kissakaveria, koska viihtyy hyvin omissa oloissaankin, mutta energisenä tapauksena vaatii ihmiseltä huomiota ja leikitystä.

Toivo löytyi joulukuun alussa eräästä heinäladosta paaliin sisälle käpertyneenä kylmissään ja nälissään. Lääkärin tarkastuksessa Toivo sai pisteet 2/10 ja painoa oli vain 2,1 kg. Toivon auttajat päättivät tehdä kaikkensa, että kissa pelastuu. Ripuli oli alkuvaiheen riesana, vaikka ruokamääriä kuinka vähän yritti lisätä, niin aina seurasi ripuli. Kuukauden sitkeän yrittämisen ja hyvän hoidon tuloksena suoli alkoi pikkuhiljaa toipumaan. Ripulointi on pysynyt kurissa viljattomalla ruokavaliolla.

 

Tammikuun alussa Toivo pääsi siirtymään sijaiskotiin. Aluksi Toivo eristettiin omaan huoneeseen, jotta Toivo saisi rauhassa totutella uuteen ympäristöön ja kerätä voimia. Ensimmäiset päivät Toivo lähinnä vain kävi syömässä ja muun ajan lepäili mökissään. Leikkimiseen tai taloon tutustumiseen ei vielä ollut ylimääräistä energiaa.

Ruokahalu Toivolla oli ja on edelleen pohjaton, joten sen ansiosta Toivon toipuminen on edennyt nopeasti, eikä mitään takapakkeja ole tullut. Pohjaton ruokahalu tarkoittaa myös sitä, että ruokaa ei voi olla koko aikaa tarjolla vaan on pidettävä säännölliset ruoka-ajat. Ruualla saa siis helposti houkuteltua tämän hurmaavaan kollipojan luokseen.

Toivo on ihmisiä kohtaan aluksi vähän varautunut mutta kuitenkin kiltti. Energiaa tässä pennussa riittää ja Toivo on aina valmis leikkimään. Toivo rakastaa jahdata erilaisia viuhkoja ja nauhoja. Pallon perässä juokseminen ei ole yhtä mielekästä, mutta sekin kyllä onnistuu. Toivon leluilta vaaditaan jonkinlaista kestävyyttä, koska niiden käsittely on toisinaan aika rajua.

 

Toivo nauttii hurjasti rapsutteluista ja ihmisen huomiosta varsinkin, jos tietää, että ruokaa on tulossa. Toivo soveltuu hyvin myös lapsiperheeseen.

Toivo viettää tällä hetkellä normaalia sisäkissan elämää. Alkuvaiheen lääkärin tarkastuksen yhteydessä otetussa verikokeessa Toivo todettiin FIV-positiiviseksi. Virus ei tällä hetkellä aiheuta mitään ongelmia Toivon elämään.

Sijaiskodin kissalla oli myös todettu aikaisemmin sama virus, joten kaksi FIV-positiivista kissaa voi asua yhdessä.

Toivo luovutetaan vain sisäkissaksi, kahdesti rokotettuna, madotettuna, sirutettuna, ja leikattuna sekä FiV-positiiviseksi testattuna.

Kotihakemukset Kehräämön messengeriin tai sähköpostitse kehraamory@gmail.com